55. & 56. Valotaidetta ja liukastelua 19.12. & 20.12.2021

Valohahmot Näsinpuistossa 19.12.2021

Vuoden pimeimpänä aikana Tampere tuo valoviikoillaan valoa pimeyteen. Joulutori huokuu ihanaa tunnelmaa, keskustorin isot rakennukset on valaistu koko julkisivulta ja Näsinpuistoon on tuotu Alexander Reichstenin taianomaiset valohahmot. Näsinpuiston kartanolta Tallipihalle vievä polunpätkä on ympäröity tunnelmallisilla valopatsailla. Hahmot huokuvat vanhan ajan tunnelmaa, jonka vuoksi ne sopivat täydellisesti juuri tuohon miljööseen, entisöidyn kartanon pihapiiriin. Tie ja piha-alue olivat juuri niin liukkaat kuin miltä ne kuvassa näyttivät. Porukkaa oli paljon liikkeellä, erityisesti lapsiperheitä. Ja huhhuh nämä lapset... Koskettelivat ja riepottelivat teoksia, liukuivat jäätä pitkin törmäillen patsaisiin. Ei minkäänlaista arvostusta valohahmoja kohtaan, on yksi pyhä ihme etteivät ne oleet vielä menneet rikki. Ja mitä tekevät näiden lasten vanhemmat? Nauravat vieressä ja ottavat "hauskoja" kuvia ja videoita lapsista. Ei olisi mun vanhempani tuollaista käytöstä katsoneet, olisi tullut aika tiukka palaute kuinka toisten omaisuutta tulee kohdella kauniisti. 

Liukastelua Pyynikillä 20.12.2021

Aamupäivän säätiedotus: Pakkasta -15, tuntuu kuin -22, aurinkoista. 

Aamulla Jannen kanssa nukuttiin pitkään, syötiin aamupala ja yhdeltätoista oltiin jo ratikassa matkalla Pyynikille. Tampereen ratika viimeinen päätepiste on Pyynikintori, josta on vielä useamman askeleen verran matkaa Pyynikin näkötornille ja harjun ulkoilumaastoihin. Lämpötilanvaihtelut nollasta pakkaselle ovat tehneet kaikista kaduista enemmän tai vähemmän luistinratoja, peilijäätä löytyy lähes joka paikasta. Harjulle kiipeäminen liukasta hiekkapolkua pitkin oli oma seikkailunsa, eikä huipulle johdattavissa portaissakaan ollut keskittymisellä varaa herpaantua. 

Isosiskoni halusi ostaa kaverilleen lahjakortin johonkin Tamperelaiseen kahvilaan, ja paikallisena oppaana suosittelin näkötornissa sijaitsevaa Pyynikin Munkkikahvilaa. Torni itsestään on mun mielestä tosi sympaattinen ja tunnelmallinen kahvittelupaikka, ja loistavat maisematkin löytyvät huipulta. Hyvänä bonuksena myös kivat ulkoilureitit näköalapaikkoineen. Kahvilan munkkeja kehutaan Suomen parhaiksi, toki entisenä Uusikaupunkilaisena mun täytyy olla lojaali Ugin Pakkahuoneen munkeille, sanotaan siis että Pyynikiltä saa Suomen toiseksi parhaat munkit. Paikallisena oppaana mun tehtäväksi muodostui myös toimia lahjakortin kuriirina, mikä oli mahtava tilaisuus päästä pakon sanelemana myös ulkoilureissulle metsään. 

 

Harjulla pururadat mukailevat maaston muotoja, eli löytyy runsaasti sekä ylä- että alamäkiä, jokainen mäki peilijäässä. Kiva, elämme lonkkamurtumien kulta-aikaa. Eteneminen oli aika hidasta ja kävellessä keskustelu jäi aika vähäiseksi, kun piti suunnata kaikki huomio jalkoihin ja pystyssäpysymiseen. Selvittiin kuitenkin parhaalle näköalapaikalle ihailemaan aurinkoa ja jäistä Pyhäjärveä. Mulla oli testissä uudet vaaleanpunaiset talvikengät, jotka korkkasin edellisenä päivänä paketista. Voi että ne oli hyvät ja lämpimät! Korkeampi varsi tuki nilkkaa paremmin ja kengät oli niin lämpimät, että sisätiloissa hiki virtasi. Ulkonäöltään ei ehkä ne katu-uskottavimmat, mutta olen tällä hetkellä elämässä siinä vaiheessa että kenkien ominaisuudet ja käytettävyys menee ulkonäön edelle.

 

 

Illan akrotreeneissä kokeilin kuinka lähelle jalkoja pää menee: eipä enää paljoa senttejä puutu! Todistettavasti saan yhden jalan kerrallaan väännettyä päähän saakka, riittävällä lämmittelyllä tottakai. Kuvatodisteita alkuvuoden notkeudesta löytyy täältä ja täältä. 

Ostin siis uudet talvikengät, vaaleanpunainen väri ei yllättäne ketää. Omistan kahdet siistimmät kaupunkitalvikengät, jotka voi laittaa jalkaan silloin kun haluaa antaa itsestään hieman "aikuisemman" tai siistimmän kuvan. Isi kutsuu tällaisia kenkiä turkulaiskengiksi: ne eivät siis ole juurikaan lenkkareita lämpimämmät, mutta suunnittelultaan ja tyyliltään sopivat parhaiten talviseen vuodenaikaan. Pohdin kuitenkin, että mun arkeen tarvitaan lisäksi lämmin ja vettäpitävä talvikenkä, joka kestää niin pulkkamäet sudenpentujen kanssa kuin kaakaoretket metsässä. Lämpimien talvikenkien pestiä hoitivat aikaisemmin Viking Kyla GTX -kengät, jotka ovat kuitenkin tulleet tiensä päähän. Uutena tulokkaana talouteeni muuttivat siis Kuling Ocra -kengät. Odotukset uusille tulokkaille ovat korkeat, käyttöä on ainakin luvassa runsaasti. Vikingit jäävät kuitenkin vielä vaihtopenkille odottamaan, jos niille tulisi vielä käyttöä.

Kulingeissa ensimmäisenä huomio kiinnittyi jo aiemmin mainittuun väriin, nähtäväksi jää kauanko noin hento väri pysyy käytössä kauniina. Tyylikkäänä lisänä on mun mielestä nuo logolla varustetut "nahka"merkit koristamassa kenkien läppiä. Vedenpitävä kalvo lupaa pitää jalat kuivana ja pörröisenlämmin sisävuori (ja pehmustettu pohjallinen!) pitävät huolta etteivät varpaat jäädy. Kantapäässä bonuksena pienet heijastimet ja pohjan röpöläinen kuviointi toivottavasti auttaa edes hieman jäisillä kaduilla luistelua. Samoin kuin Vikingit, nämäkin kengät on ostettu lastenosastolta.

Miksi lastenosastolta? Olen todennut että lastenosastolla hinta ja laatu kohtaavat paremmin kuin aikuistenosastolla, nämä kengät maksoivat hieman vajaa 45 euroa. Vastaavilla (ja paremmillakin) ominaisuuksilla varusteltuja kenkiä saa myös aikuisten mallistoista, mutta omien huomioideni mukaan niistä saisi pulittaa jopa muutamia kymppejä enemmän. Lasten kengät myös suunnitellaan ehkä kestämään enemmän leikkejä ja rymyämistä, mitä munkin metsäretket ja sudenpentujen kanssa touhuamiset usein ovat. Ja toki lapsilla on myös ihanampi värivalikoima malleissa!

Ja hei! Onhan mulla uusi pipokin, jälleen yllättävässä värivalinnassa... Tänä, ja toivottavasti monena seuraavanakin, talvena nuppiani lämmittää Prismasta kymmenellä eurolla lunastettu tupsupipo, jossa on ihana pehmoinen sisävuori, joka pitää yllättävän hyvin tuulta. 

 

 

 Tähän loppuun vielä yksi ihana ilma-akrobatiakuva!

Äidin on välillä hieman vaikeaa ymmärtää mikä lajissa viehättää. Toki äitiä täytyy tässä hieman ymmärtää, äiti on tässä vuosien varrella saanut kerran jos toisenkin elää sydän syrjällään: 

1-vuotiaana nousin seisomaan puulämmitteistä vanhaa hellaa vasten - lopputuloksena molempiin kämmeniin koko käden kokoiset palovammat. Tästä löytyy vieläki muistona pieni jälki oikeassa kämmenessä.

10-vuotiaana kaveri heilautti keinua, joka osui mua oikeaan silmäkulmaan - lopputuloksena sen verran iso haava, että kuutisen tikkiä piti parsia pitämään silmäkulmaa kasassa. Oikeassa kulmakarvassa vieläkin muisto tästä. 

12-vuotiaana jäin kaverini kanssa mopoauton alle suojatiellä - lopputuloksena jonkinasteinen aivotärähdys. Toistaiseksi en ole löytänyt konkreettista muistoa tästä iholta. 

15-vuotiaana laskettelureissulla 1000km päässä kotoa kaaduin ja suksen terävä reuna leikkasi aika upean palkeenkielen oikeaan sääreen - lopputuloksena rikkinäiset housut (jotka polvesta nilkkaan veressä) ja 15 tikkiä. Tästäkin löytyy vielä todistusaineistoa säärestä. 

Ja siihen päälle tietenkin kaikenlaiset omenapuista putoamiset ja pienemmät haaverit. Yhtään luuta en ole ikinä murtanut! Kaikesta huolimatta en sanoisi itseäni kovin tapaturma-altiiksi, mutta en kiistä ettenkö aika menevä tapaus olisi. 

Heini