10. Pakkasilta Kaupissa 3.2.2021

 Lapset yllättää mut kerta toisensa jälkeen!

Koronan vuoksi monessa asiassa saa elää hetki kerrallaan: suunnilleen kuukauden välein jännitetään uusia ohjeistuksia, suosituksia ja linjauksia. Sen lisäksi että koko sydämestäni toivon etäopiskelun vihdoin loppuvan, jännittelen aina miten mun harrastusten käy. Viikoittaisia harrastuksia mulla on huimat kaksi kappaletta, partio ja ilma-akrobatia, joita molempia olen päässyt nyt tammikuussa paikanpäälle harrastamaan. Tekee niiiiin hyvää päästä välillä kotoa pois ja nähdä oikeita ihmisiä, yhtään vähättelemättä sitä etteivätkö Janne ja lähikauppani myyjät olisi oikeita ihmisiä.  

Tänään saatiin partion suhteen hyviä uutisia: sudenpentujen lähipartiotoimintaa saadaan toteuttaa myös helmikuussa! Me ollaan suunniteltu kaikki kevään toiminta raittiiseen ulkoilmaa, toivotaan siis että säät sallivat  keskiviikkoisin (kop kop). Pyritään siis ulkoilemaan, liikkumaan ja leikkimään mahdollisimman paljon: ulkona tapahtuvan toiminnan on sanottu olevan koronaturvallisempaa kuin sisätiloissa kykkimisen. Tottakai mulla on tässä myös vähän oma lehmä ojassa terveydenhoitajana: ai että kun tulee hyvä mieli siitä, että tietää näiden lasten ulkoilevan ja liikkuvan vähintään 1,5h viikossa! Tervettä ajankäyttöä pelkän ruutuajan tilalle, nykylapsilla kun vapaa-ajanpelaamisen lisäksi ruutua tulee tuijotettua myös erilaisissa koulutehtävissä. 

Tänään käytiin sudenpentujen kanssa Kaupissa hiihtämässä. Pakkasta oli reippaat -16 astetta ja maa oli lunta pullollaan. Koulupäivän päälle hiihdettiin 4,5km lenkki, juuri sopivan pituinen pienille jaloille. Munkin hiihtäminen oli huomattavasti lupaavampi suoritus kuin viime kerralla. Nyt pääsin jo suhteellisen sulavasti eteenpäin ja tyyliä voisi kuvailla enemmän hiihtämiseksi, vähemmän räpiköimiseksi. 

Mun oma hiihtoinnostus kasvaa jokaisen hiihtokerran jälkeen: jos lumiset säät jatkuvat, käyn toisenkin kerran ulkoiluttamassa suksia Kaupissa. Kaupin ladut olivat hyvässä kunnossa eikä ainakaan tuolle meidän pikkupätkälle osunut yhtään liian isoa mäkeä. Olen 2019 hiihtänyt koko reitin Kaupista Niihamaan saakka, eikä ainakaan muistikuviin (tai traumoihin) ole tallentunut yhtään superisoa mäkeä sillä reitillä. Tykkään siis vauhdista, mutta en juurikaan osaa jarruttaa suksilla. Sen vuoksi en ole isojen alamäkien suurin cheerleader, pienet mäet hyvällä ladulla ovat parasta bestiä!

Niin kuin tuossa alussa mainitsin, lapset osaa aina yllättää! Hiihtoreissun alussa aseteltiin suksia lasten monoihin kiinni. Hetken tuskailin yhden tytön monojen kanssa, saamatta niitä millään yhdistymään suksien kanssa. Asiaa tarkemmin tutkailtuani huomasin, että hänellä on NNN-monot ja SNS-siteet suksissa. Niissä on siis kohoumat samoissa kohdissa, jolloin mono ei asetu suksen päälle niin kuin kuuluisi. Tässä linkit googlesta löytämiini kuviin näistä, jos on vaikeaa hahmottaa mitä selitin äsken: NNN-monot & SNS-siteet . Ehdin siinä jo todeta, että eihän nämä voi sopia yhteen! Niin se tyttö vaan kuitenkin kliksautti monot kiinni suksiin ja lähti ladulle. Suoraan sanottuna en olis ikinä uskonut että niitä voisi millään logiikalla saada yhteen 😂

Kirpakan pakkasen seurauksena mun hiukset oli ihan jäässä, ja jaloissakin oli tuntui viileyttä. Pakkanen tuntui kuitenkin ihanalta ja raikkaalta sisällä vietetyn etäopiskelupäivän jälkeen! Nyt olen jo onnellisena kotisohvalla kaakaomuki kädessä ja villasukat jalassa. 

Äiti kaiveli pyynnöstä ihania hiihtokuvia musta päiväkotiajoilta, niihin aikoihin oli Uudessakaupungissa huomattavasti parempia lumitalvia kuin viimevuosina on ollut. Toisessa kuvassa kiipeän ylämäkeen nelivedolla, onhan polvissa huomattavasti parempi pito kuin suksissa!

Ensimmäinen kuva on mun koulumatkalta Kalevan keskuspuistosta. Mähän siis kuljen kouluun pelkästään kahden puiston lävitse (ilman minkäänlaisia "kaupunkipätkiä"), aika ihanaa. Testasimpa tänään myös selkäni liikkuvutta, tulos on tässä: 

Heini