28. Halimasjärven luonnonsuojelualue 2.5.2021

Mä en osaa enää nukkua pitkään. Ja pitkällä tarkoitan yli yhdeksään. Eilen painoin pään tyynyyn iltakymmenen jälkeen (musta ei iltavirkkua saa millään), aamulla unta riitti klo 7.15 saakka. Hetken hengailin vaakatasossa ennen kuin nousin aamupalalle. Auringonvalo tulvi sisään ikkunoista heti kun sälekaihtimet avasi, ulkona oli ihana lähes pilvetön sää. Toisinsanoen täydellinen sää retkeilyyn!

Säätiedotus lupasi aurinkoa puoleen päivään saakka, jonka jälkeen pilvet ottavat vallan. Totesin, että aamupäivä olisi paras ajankohta retkelle. Söin siis astetta tukevamman aamiaisen, puin vaatteet päälle, pakkasin repun ja ennen yhdeksää olin jo bussipysäkillä kököttämässä. Tämä retki ei ollut mitenkään etukäteen suunniteltu, täysin spontaani tempaus aamuauringon inspiroimana. 

Olen jo pitkään pitänyt kohdelistalla Halimasjärven luonnonsuojelualuetta. Halimasjärvi sijaitsee Atalassa, 15 minuutin bussimatkan päässä TAMK:lta, kotoa kävelee TAMK:lle suunnilleen 10-15 minuutissa, matka yhteen suuntaan oli siis noin puolisen tuntia. Bussilla nro 8 pääsi Sompankadun risteykseen, josta oli lyhyt matka rantaviivalle. Järveä kiertävälle reitille meni valmis polku Sompankadun päästä. Ensimmäisenä vastaan tuli pieni uimaranta, jonka jälkeen matka jatkui pitkospuita pitkin.

Järveä ympäröivä polku olikin isolta osin pitkospuuta, märkää maasto ei ainakaan tähän aikaan vuodesta ollut, mutta ehkä pitkospuilla halutaan suojella maastoa kulumiselta. Polku oli osittain hyvinkin kapea, ja sitä reunustivat tunnelmallisesti kuuset, kuin olisi kulkenut salaista polkua satumaahan. Linnunlaulua kuului joka puolella ja vastaantulevat ihmiset oli sormilla laskettavissa. Tunnelma metsässä oli rauhallinen ja seesteinen, tuuli ei osunut järven rantaan ja aurinko pilkotti puiden väleistä. 

 

Järven toisella laidalla saattoi lähteä kiipeämään näköalapaikalle. Näköalapaikalle johti aluksi valmis polku, jonka jälkeen mäenrinnettä kiivettiin maarappusia pitkin. Maarappuset olivat jonkinlainen asetelma kiviä, jotka johtivat mäennyppylän huipulle. Niitä oli kohtalaisen helppo kiivetä ylöspäin, alaspäin tullessa haastetta oli enemmän ja kieli keskellä suuta sai edetä. Näköalapaikalta oli ihan kivat maisemat järvelle, tosin nyt kun puissa ei ole vielä lehtiä, oli maisema aika harmaa. Mutta toisaalta, jos puissa olisi lehtiä, näkyisikö järveä ollenkaan?

Retken aikana kuului taukoamatta linnunlaulua. Kerran bongasin tikan lennähtävän läheiseen puuhun, jossa se pari sekunta nakutti nokallaan ennen kuin lensi pois. Musta linnut on tosi mielenkiintoisia bongailla, mutta ne on myös vähän pelottavia, onhan niissä tosi paljon teräviä osia. 

Uudet vaelluskengät pelittivät hyvin, yhtään rakkoa ei tullut. Ja lapinreissukin lähestyy viikko viikolta, kuten myös tentit ja kesätyöt, mutta tarvitseeko niitä huomioida...

Heini