18. Muutama sata metriä kengät täynnä lunta 2.3.2021

 "Äiti ei niitä suunnitelmia voi noin vain muuttaa. Ensin suunnitellaan mitä tehdään ja sitten toimitaan suunnitelmien mukaisesti." 

-pikku-Heini äitille, kun ei päästykään erinäisistä syistä mummun ja vaarin mökille lomanviettoon vaan jouduttiin muuttamaan suunnitelmia

No, tänäänkin muutettiin suunnitelmia lennosta.

Tampereella kevät tekee kovasti jo tuloaan, mutta eipä tarvitse mennä Ylöjärveä tai Kurua korkeammalle että löytyy lumista maastoa ja pakkasta. Tarkoituksena oli mennä Kuruun Ruukinkoskelle retkeilemään talvisessa maastossa ja paistamaan makkaroita laavulle. Ajettiin Jannen ja Jannen äidin kanssa tappoliukasta tietä perämetsiin saakka ja lähdettiin eväät repussa suuntaamaan kohti laavua.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Lunta oli reippaasti polveen saakkaa, eikä polku ollut niin tallattu kuin olisi toivonut, vaan metsässä täytyi edetä askel kerrallaan rämpien. Edelliset olivat tainneet selvitä retkestä hankikannolla, sillä selkeä polku meni lumen pintaa pitkin. Kuitenkin tällä kertaa lämmin kevät aurinko oli tehnyt tepposet: välillä oli muutaman askeleen verran hankikanto, kunnes aivan yhtäkkiä upposikin polviaan myöten auringon lämmittämään lumeen. Muutaman sadan metrin jälkeen  todettiin, että ehkä kivampi (välihuomio: en muuten tiedä pitäisikö sanoa kivampi vai kivempi, jotenkin mun päässä ne menee kivampi=enemmän kiva, kivempi=enemmän kivi... nooo eipä ole onneksi niin vakavaa) jos kokeillaan keväämmällä uudestaan. Tässä vaiheessa oli kaikilla kengissä enemmän tai vähemmän lunta, ja nilkat alkoivat jäätyä lumen sulaessa vedeksi.

Vaihdettiin siis suunnitelmia lennosta ja lähdettiin koko porukka samaa tietä takaisin autolle. Itse jäin hetkeksi muusta seurueesta jälkeen, sillä halusin ottaa muutamia kuvia auringonpaisteisesta metsästä. Jotenkin aina tulee tosi hyvä mieli, kun näkee naavaa puissa: naava viestii puhtaasta ilmasta. Toinen hyvä selitys puissa roikkuvalle naavalle on se, että ne ovat tonttujen partoja jotka on ripustettu puiden oksalle kuivumaan. Puhtaan ilman indikaattori vs tontut, taidan antaa ääneni jälkimmäiselle selitykselle. 

Jotta koski ei jäisi kokonaan näkemättä, ajettiin autolla yhdelle kosken ylittävälle sillalle. Siellä taas sisukkaana retkeilijänä ja omistautuneena luontokuvaajana ryömin nivusiani myöten lumessa ihan vain saadakseni virtaavasta vedestä muutaman otoksen. Janne katseli tätä suoritusta tyytyväisenä auton lämmöstä. 

Olisi ollut suuri sääli jättää hyvät retkieväät syömättä. Paisteltiin siis makkarat ja suklaabanaanit takkatulen hiilloksella, samalla kun kuivateltiin märkiä sukkia ja lämmiteltiin kohmeisia jalkoja. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Meillä tuli Jannen kanssa nyt vuosi seurustelua täyteen! Ensimmäinen vuosipäivä koittanee kuitenkin vasta 29.2.2024. Jannen kanssa on superhauskaa, sillä meissä on paljon samanlaisia asioita, esimerkiksi samanlainen huumorintaju. Kuitenkin ehkä parasta on se, miten totaalisia vastakohtia meistä löytyy! Siinä missä Janne on kärsivällinen, järkevä ja rauhallinen, mä olen itsepäinen (minä ite!), ajoittain hyvinkin lyhythermoinen ja heittäytyvä. 

On ihan parasta, että silloin kun mulla menee totaalisesti hermot, kotoa löytyy joku joka pysyy järjissään siinä tilanteessa ja osaa tunnistaa onko oikeasti jokin hätä vai onko mulla vain nälkä. 

On ihan parasta, että on olemassa joku muistuttamassa mua siitä, että vaikka jokin tuote on vaaleanpunainen, se ei ole hyvä syy ostaa sitä. 

On ihan parasta, että on olemassa joku muistuttamassa mua siitä, että vaikka uudella makuupussilla voisi nukkua parvekkeella -20 asteen pakkasessa, voi näissä tempauksissa olla järkevä ja odottaa että pakkanen hellittää.

Heini