51. Mummolan patojen ääreen 9.-12.10.2021

Voi kauhea miten kiireisesti aika on mennyt! Mun on jo pieni ikuisuus pitänyt kirjoittaa reissusta Muhokselle mummolaan, mutta enpä ole ehtinyt. Jotenkin se aika valuu aina jonnekin, opinnäytetyö nielee oman osansa ja muu koulu osansa. Onneksi aikaa kuitenkin riittää myös harrastuksille ja Netflixin katsomiselle, välillä täytyy tehdä jotain kivaa että jaksaa arjen pakollisia menoja. Huomenna mulla alkaa 6 viikon harkkaputki, ensin 3 viikkoa terveysasemalla ja sitten 3 viikkoa kouluterveydenhuollossa. Ja ennen kuin harkka loppuu pitää opinnäytetyötäkin palautella, huhhuh, eipä tarvtise paljon miettiä mihin aikansa seuraavina viikkoina käyttää. Oppari onneksi alkaa olla jo aika hyvässä mallissa, lähinnä jäljellä on tekstin muokkausta ja tiivistelmän/abstraktin kirjoittamista.

Äiti, isi, Mökö-koira ja siskoni saapuivat pienen yksiöni huomaan perjantaina illalla. Iltapalaksi Hostel-Heini tarjoili toasteja ja teetä, joiden voimalla painettiin päät tyynyyn. Äiti ja isi valloittivat mun sängyn ja meidät siskoni kanssa ajettiin nukkumaan vuodesohvalle. Koira halusi makuupaikakseen mun kylppärinmaton, joka nostettiin olohuoneen puolelle. Mökö on supermieltynyt mun pörröiseen (mutta vähän jo kulahtaneeseen) IKEAn kylppärinmattoon. Siitä matosta se nauttii niin paljon, että nukkuu siinä mielummin kuin omalla pedillään. Enää isi ei edes vaivaudu tuomaan Mökön petiä autosta mun luokse, kun se matto vaan yksinkertaisesti kelpaa paremmin. Lauantaiaamuna lähdettiin koko konkkaronkka autolla kohti Muhosta. Mökön häkki vei koko takaluukun, äiti ja isi valloittivat etupenkin ja minä ja siskoni istuimme polvet kurkussa takapenkillä kaikkien kassien ja reppujen kanssa. Minä valitsin autosta sen paikan, jossa olen koko elämäni istunut: pelkääjänpaikan takana. Mitäpä sitä vaihtamaan!

Koiran kanssa matkustaessa täytyy taukoilla ihan eri tavalla kuin pelkällä ihmiskuormalla. Ensimmäinen pidempi pysähdys oli Virtain perinnekylällä, joka oli sympaattinen alue vanhoine taloineen ja tuulimyllyineen. Raikkaassa säässä oli kiva kierrellä ympäriinsä katselemassa yllättävän hyvin hoidettua kokonaisuutta. Punaiset perinteisentyyliset rakennukset seisoivat ylväänä syystuulen painautuessa niiden ulkoseiniin. Perinnekylän takana käytiin vielä ihailemassa Herraskoskenkanavaa, jonka yli kurottautui hieno kaareva silta. 

 

Matkalla Tampereelta Muhokselle oli hauska seurata ruskan etenemistä. Ensin oli enemmän ruskaa, sitten vähemmän ruskaa ja lopuksi ei ollut ruskaa ollenkaan, eipä ollut lehtiäkään enää puissa. Mummolan porteilla ilta-aurinko valaisi tuttua ja rakasta rakennusta, jonka ovella oli vastassa tärkeät ja ikävöidyt kasvot. Pyötä oli katettuna ja papan herkulliset lihapullat odottivat ottajaansa. Iltapalan kruunasi mummin herkullinen kiisseli, kyllä oli mahat taas pinkeinä, kuten mummolassa kuuluukin. En usko että kukaan on koskaan mummolan portaille kuollut nälkään. 

Nostalgisesti katseltiin keittiön ovenkarmissa olevia merkintöjä, jokavuotisia merkkauksia missä kohtaa milloinkin ollaan serkussarjan kanssa oltu pituuksissa. Hurjaa ajatella, että joskus on itse ollut niin pieni, kun alimmassa Heini-merkatussa viivassa lukee. Alimmat viivat alkavat toki olla jo niin haaleita, ettei niitä näy juuri ollenkaan.

Kun yli viisikymppiset vetäytyivät nojatuoleille ruokalevolle, meidät alle viisikymppiset patistettiin iltalenkille. Vedettiin siis siskoni kanssa ulkovaatteet niskaan, otettiin koira narunpäähän ja lähdettiin katselemaan ympäristöä. Voi kuinka kaikki voikaan tuntua niin tutulta! Sama liikennepuistossa jossa ollaan lapsena poljettu polkuautoilla, samat alikulkusillat graffiteineen ja tutut risteykset. 

Yöllä meidät laitettiin siskoni kanssa siskonpetiin samalle telkkarihuoneen sohvalle, jossa ollaan lapsenakin aina nukuttu. Näin parikymppisinä osattiin jo hoitaa puolien valitseminen ilman tappelua eikä nukkumasijojen väliin tarvinnut rakentaa tyynyistä rajaa erottamaan omia puolia. 

Koko reissun ajan meitä hemmoteltiin toistaan herkullisemmilla annoksilla: oli poronkäristystä, kalakeittoa ja savukalaa. Mummolassa käytetään vain kauniita astioita, voi mistä aarteista sain teeni juoda. Päivät menivät pitkältä rentoutuessa, syödessä ja koiraa lenkittäessä. Todellinen kiireetön loma siis! Kertaakaan en avannut tietokoneelta opparia tai muutakaan kouluhommaa, loistava ratkaisu. Koira lempipuuhaa oli ohikulkijoiden haukkuminen, mummolassa on valtavat ikkunat juuri Mökölle sopivalla korkeudella, näkyvyys tielle on esteetön. 

 

 

Toisen mummolapäivän iltana alkoi kutomissormia polttelemaan, mutta olin valitettavasti jättänyt kutimet kotiin Tampereelle. Onneksi mummilta löytyi lainaan sekä lankaa että puikot, niin pääsin toteuttamaan itseäni. Lankavalikoiman inspiroimana lopputuloksena syntyi pienelle 3-vuotiaalle Minni Hiiri -fanille minnitumput! Mustalla langalla pääosa lapasesta sekä tupsut "korviksi", värikkäällä langalla peukalo sekä Minnin rusetti. Tadaa! 

Kaikki hauska loppuu aikanaan, joten pian koittikin tiistaiaamu, jolloin juna lähti kuljettamaan minua sekä siskoani kohti Tamperetta ja Turkua. Matkalle mukaan saatiin kassillinen eväitä: savukalarieskaa, vuohenjuustoleipiä, hedelmiä, karkkia, lihapullia ja limsaa. Näiden voimalla jaksoi matkustaa raiteilla kohti kotia. 

Säätilapäivitys! 24.10. Ylöjärvellä meitä odotti Winter Wonderland! (Tampereella tosin vesi on vielä nestemäisessä muodossa pisin katuja...) 

Heini