42. LAPPI! Kaikki suunnitelmat uusiksi UKK:ssa 30.7.-6.8.2021

Mitä tehdä jos tulee erämaassa kipeäksi? Kotiinlähtö saattaisi olla jonkun järkevän ihmisen valinta. Mutta ei minun, sisukkaana ja itsepäisenä ihmisenä sitä käytiin vielä Paratiisikurua katsomassa ja kiipeämässä viidelle tunturille. 

DAY 1: Pitkä tie pohjoiseen

Ja taas mennään! Yli tuhat kilometriä edessä, lähes koko suomen läpi siis ajamassa. Oli meillä sentään 2 ajokorttia matkassa eli saatiin vuoroteltua ajamista. Matkaan lähdettiin tällä kertaa kaksin partiokaverini Olivian kanssa. Suunnitelmissa oli lähteä kolmen tamperelaisen partiokaveruksen voimin, mutta viikkoa ennen vaellusta oli sitä ja tätä ja suunnitelmat muuttuivat. 

Ajopeli vuokrattiin tälläkin kertaa Tampereelta Autorentilta. Kilometrit taittuivat tyylikkäällä sinisellä Renault Cliolla. Aivan uudessa Renaultissa oli sisäänrakennettu navigaattori ja nopeusmittari kertoi jokaisen tien nopeusrajoituksen, ilmastointi toimi ja puhelimen sai liitettyä Bluetoothilla radioon. Kaara oli miellyttävä ajaa ja riittävän tilava rinkoille ja muille reissun tavaroille, oltiin enemmän kuin tyytyväisiä menopeliin. Vuokra-autoilla on itseasiassa aika kiva ajaa senkin vuoksi, että eihän meillä kummallakaan olisi tässä vaiheessa elämää varaa ostaa noin uutta ja hienoa autoa. Kyllä se oma auto joku pikkupurkki olisi, uskaltaisikohan sellaisella edes Lappiin lähteä...

 

Ensimmäinen päivä meni aikalailla kokonaan ratin takana. Kahdesti pysähdyttiin syömään: ensin Heselle ja sitten (hieman paremman ruoan ääreen, "viimeiselle aterialle") ABC:lle. Edellisillä reissuilla autossa on syttynyt palamaan öljyvalo ja rengaspainevalo, vähän jo matkalla naureskeltiin että mikähän valo nyt syttyy. Mikä valo sitten syttyi? No peräluukun valo! Yksi mun rinkan remmeistä oli jäänyt takaluukun sulkumekanismin väliin, eikä luukku suostunut aukeamaan ollenkaan. Hetki jos toinenkin säädettiin pyllyt pystyssä ison tien varressa bussipysäkillä takaluukkua, eikä se millään suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Lopulta jouduin ottamaan kynsisakset kauniiseen käteen ja leikkaamaan remmin irti, jonka jälkeen saatiin keploteltua luukku auki. Nyt on remmitön rinkka ja toimiva takaluukku, ollaan onnellisia jos ongelmat auton kanssa jäävät näin pieneen. 

Päivä alkoi kääntyä iltaan, joten pysähdyttiin yöksi Sodankylän liepeille Paavonpolun laavulle. Hyttysiä, tai ehkä ennemmin sääskiä kun Lapissa ollaan, riitti enemmän kuin tarpeeksi, joten saatiin heti ensimmäisenä iltana kaivaa sääskilippikset esille. Teltta saatiin pystyyn kosteaan varvikkoon ja ryömittiin sinne nukkumaan. 

DAY 2: Luulot pois!

Aamulla heräsin viitisen minuuttia ennen herätystä tikan nakutukseen. Sisäteltan ulkopuolella verenhimoiset saalistajat olivat kärkkymässä sankoin joukoin, kerrallaan verkossa imukärsäänsä suki parisenkymmentä sääskeä. Teltta purettiin sateisessa aamussa ja suunnattiin autoon syömään kevyttä aamupalaa. Pestiin vielä hampaat ja hypättiin autoon. Vaellustips! Kyllä tunsin itseni fiksuksi kun kaupassa tartuin aikuisten hammasharjan sijaan tällaiseen lasten versioon. Paljon pienempi ja siten myös näppärämpi pakata mukaan. Ja onhan se myös söpö!

Pohjoista kohti ajaessa sateet väistyivät ja paljastui nätti sininen, toki hieman pilvinen, taivas. Porot hengailivat autotien varsilla, käänsivät päätään ohiajavia autoja kohti mutta eivät lähteneet säntäilemään tielle, rentoja tyyppejä. Matkalla Kiilopäälle bongattiin joen äärellä suloinen kahvila, jossa tarjottiin lättyjä hillalla, jäätelöllä ja kermavaahdolla! Eihän tällaista tilaisuutta voi ohittaa, voisiko olla parempaa tapaa aloittaa päivä? 

Ihanan aamupalan jälkeen vaihdettiin retkivaatteet kahvilan parkkiksella ja kiristettiin viimeisetkin remmin rinkoista. Nyt oltaisiin valmiita maastoon! Ajomatkaa oli toki vielä parisen tuntia jäljellä, mutta saataisiinpa ainakin sulava lähtö erämaan reunasta. 

Meidän erämaataival lähti Aittajärveltä. Parkkipaikalla oli kymmeniä muita autoja, eipä tarvitsisi ainakaan yksin vaeltaa. Rinkat selässä lähdettiin tomerina kohti Aittajärven rantaa. Aittajärvellä on yksi merkitty ylityspaikka, jossa vesi on tavallisina hetkinä (poislukien siis tulvimiset ja rankat sateet) suunnilleen polveen saakka. No, mepä ei tätä virallista ylityspaikkaa heti bongattu, joten valittiin itse mistä lähdettiin joen halki kahlaamaan. 

Vesi oli todella kirkasta ja pohjaan näki koko matkalta. Ylityspaikkamme näytti matalalta, vettä olisi korkeintaan puoleen reiteen. Vaellustips! Jokea ylittäessä kannattaa avata rinkan remmin. Jos sattuukin kaatumaan ja rinkka painaa kohti pohjaa niin on sitten helppo ja nopea poispääsy tilanteesta. Me käytiin ennen reissua ostamassa Prismasta kympillä avantouintitossut, jotka osoittautui loistaviksi joenylitystossuiksi. Neopreeni pitää jalan lämpimänä märkänäkin ja tossut pysyivät hyvin jalassa.

No oliko vettä maltillisesti? EI! Riisuttiin kengät ja housut rantaviivalla ja lähdettiin pikkuhousuissa reippaasti kohti vastarantaa. Ensin vettä oli polveen, sitten reiteen, ja yhtäkkiä vyötäröön! Vesiraja siis ylitettiin reippaasti. Virtaus veden alla oli kohtalaisen kova ja pohjan pyöreät kivet liukkaita, siinä sai kieli keskellä suuta edetä. Kastuiko rinkat? Kyllähän se rinkkakin sai osansa vedestä. Oltiinpa vielä molemmat fiksuina tyttöinä pakattu makuupussit rinkan alimpaan taskuun ja makuualustat rinkan ulkopuolelle alimman taskun päälle, jokainen osaa ehkä kuvitella miten siinä sitten kävi! Mun makuupussi oli onneksi pakattuna kahteen päällekkäiseen pussiin joten se pysyi lähes kokonaan kuivana.

Varusteiden kastuminen kuuluu tähän leikkiin, tuskin on olemassa vaellusta jossa mikään ei olisi kastunut. Makuupussin kastuessa huumorintaju on kuitenkin koetuksella, eikä märät kengätkään ole ihannetilanne. Me ollaan näillä reissuilla koettu sen verran vastoinkäymisiä, että osataan jo nauraa sille ettei kaikki mene ihan putkeen. Heti vastarannalle päästyämme naureskeltiinkin että "sehän meni mallikkaasti, mutta päästiinpähän TOISPUOL JOKKE", ollaan molemmat Turun suunnalta kotoisin. Pohdittiin siinä myös, että sanonta "nähdään turuilla ja toreilla" voisi olla täälläpäin "nähdään keroilla ja kuruilla". 

Keiteltiin vielä lounaat Aittajärven rannalla ennen kuin lähdettiin pienessä tihkusateessa tarpomaan läpi märän varvikon. Vaellustips! Kannattaa tiskaamiseen ottaa valkoisen tiskiharjan sijaan musta, se pysyy siistimmän näköisenä pitkään. Eipä sillä juurikaan muuta merkitystä ole, kuin että pysyy hyvä mieli pitempään. 

Varvikon jälkeen löydettiin polulle, jota pitkin lähdettiin suuntaamaan kohti tuntureita. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Sarviojan autiotuvalle yöksi, mutta Aittajärven lähtöportilla oli lappu jossa kerrottiin sen olevat remontissa ja poissa käytöstä, joten jouduttiin muuttamaan suunnitelmia. 

Sääskiä oli polulla T O D E L L A  P A L J O N, en ole ikinä ennen elämässä nähnyt niin paljon sääskiä. Suoalueet polun vieressä eivät helpottaneet tilannetta, taas saatiin kaivella sääskilippikset esille. Laitan alle videon hetkestä, jolloin sääskiä oli vielä maltillinen määrä, myöhemmin niitä pörräsi ympärillä kaksinkertaisesti. 

Sääskihelve*tiin kyllästyneinä päätettiin suunnata tuntureille, jos vaikka tunturin tuulessa eivät sääsket häiritsisi. Lähdettiin tarpomaan rinnettä ylös metsän läpi, ilman valmista polkua. Koville otti ja eteneminen oli hidasta, askel kerrallaan noustiin ylöspäin. Märkä varvikko kasteli housut ja kengät läpimäriksi. Märkien kenkien pelastus oli ehdottomasti merinovillaiset sukat, jotka tuntuvat märkinäkin lämpimiltä. 

Huipulla odotti huikeat maisemat. Ensin noustiin Kuotmuttipäälle, joka huiputettiin ja ylitettiin. Kuotmuttipään kyljessä majaili toinen tunturi, Kaarnepää. Teltta saatiin pystyyn Kaarnepään huipun eteläpuolelle, jossa keiteltiin päivällistä. Ilta oli superkaunis! Päivän kevyt sade muuttui poutaiseksi sääksi. Aurinko paistoi, missään ei tuntunut tuulenvirettäkään ja maisemat hyväilivät näköhermoja. Toki miinuksena oli, että tuulettomalla säällä sääskiä oli aivan joka paikassa sankoin joukoin. 

Nukkumaan mentiin hyvissä ajoin. Vaellustips! Jos kosteat sukat ottaa yöksi makuupussiin (ei jalkaan vaan jalkopäähän hengailemaan), ne ovat aamulla kuivat tai ainakin lämpimät. 

DAY 3: Kipeänä erämaassa!

Yön aikana alkoi tuuli, joka puhalsi viimeisetkin öttiäiset pois ilmasta leijumasta. Aamupuurot saattiin keiteltyä rauhassa ja pakattiin teltta tuulen puhaltaessa. Kiskaistiin kantamukset selkään, märät kengät jalkaan ja lähdettiin tarpomaan tunturinrinnettä alas. 

Alhaalla selvisi, että Sarviojan tuvan remontti oli juuri valmistunut. Nähtiin tuvalla muitakin retkeilijöitä, joiden kanssa asiaankuuluvasti vaihdettiin muutama sana. Tehtiin tulet tuvan uuteen kamiinaan ja laitettiin märät kengät kuivumaan. 

Kamojen kuivuessa alettiin rauhakseen tekemään lounasta. Menussa oli jo perinteeksi muodostuneet trangiapizzat, joihin mulla oli tällä kertaa täytteenä isin sponssaamaa poronlihaa, nam! On mulla kyllä ajattelevaiset vanhemmat. Tähänkin reissuun sain isiltä sekä lainavarusteita että vaellusvinkkejä ja mukana on tottakai jokaisella retkellä kulkeva äitin kutoma villapaita💗

Aamupäivän aikana mulla alkoi tulla kipeä ja kuumeinen olo. Olo oli voimaton ja nuutunut eikä ruokakaan maistunut (ei edes jälkkärilätyt tai karkit). Kyseessä oli todennäköisesti perinteinen "töistä lomille -flunssa". Jäätiin siis päiväksi tuvan lähimaastoon hengailemaan ja lepäilemään. Laitettiin teltta pystyyn ja annettiin kenkien kuivua rauhassa. Sääskiä oli tuolla maltillisesti, mikä teki elosta miellyttävämpää. Sää oli kovin vaihteleva: välillä aurinko paistoi ja välillä taas tuli todella rankkoja sadekuuroja. Aikaa kulutettiin hengailemalla, juttelemalla ja tekemällä sytykkeitä tupaan. 

Alunperin tarkoitus oli suunnata Sokostille ja Luirojärvelle, mutta todettiin ettei kipeänä kannata lähteä turhaan repimään. Tiedostettiin myös, että jokainen kilometri joka kävellään poispäin autosta, pitään kävellä myös takaisinpäin autolle. Parempi siis pysytellä lähempänä kuin lähteä väkisin kauemmas, jos vaikka olo huononeekin. Muutaman kyyneleen tirautun turhautumista kun suunnitellut paikat jäävät näkemmättä, mutta välillä käy näin. Onneksi aina voi palata takaisin tänne toisella reissulla.

Autiotuvan vieressä virtasi kovavirtauksinen, toki ei kovin syvä, joki. Olivia pulahti joessa uimassa, minä jäin kateellisena rannalle katsomaan kun en flunssassani uskaltanut kylmään veteen mennä. Päivällisen aikaan paikalle saapui toinen vaelluspariskunta, joka kertoi törmänneensä rippukouluryhmään. 32 rippikoululaista oli myös matkalla autiotuvalle, mikä sai meidän ajattelemaan leiripaikan vaihtoa. 

Pakattiin kamat ja otettiin rinkat selkään. Paikalta poistuessa sää oli aurinkoinen, kilometrin verran saatiin kaunissa säässä tarpoa ennen kuin alkoi rankkasade. Sade kasteli kaiken mikä oltiin saatu tuvassa kuivaksi: todettiin ettei olemassa ehkä ole tuollaisia vesimääriä kestäviä varusteita. Mullakin oli jalassa upouudet GoreTex-kengät ja -ulkohousut, mutta silti vesi löysi reittinsä iholle. 

Telttapaikka löytyi polun varrelta joen törmästä kahden kuusen välistä, suunnilleen 3km Paratiisikurua kohti. Kuuset suojasivat paikkaa hieman, joten pahin rankkasade ei siihen osunut. Iltapalaksi syötiin ruisleipiä maapähkinävoilla ja hillolla, ei olisi ollut mitään järkeä viritellä trangiaa sellaisessa säässä. Hampaatkin jäi pesemättä siinä säässä, hyvä kun iltapissalle raasti sateeseen lähteä. Hetken harmittelin märkiä vaatteita, mutta totesin että eipä sille asialle mitään voida. Ryömittiin siis makuupusseihin ja laitettiin nahkaverhot silmien eteen. 

DAY 4: Todellinen paratiisi!

Yöllä satoi rankasti ja kosteus teltan sisällä oli runsasta, aamupuurot keiteltiin sumuisessa aamussa. Pakattiin pikkureppuihin päiväretken varusteet ja lähdettiin katsomaan paljon kehuttua Paratiisikurua. Lapissa monet paikannimet ovat hyvinkin kuvaavia, joten odotukset kurulle olivat korkealla. Kengät olivat eilisen sateen vuoksi vielä läpimärät, joten piti ottaa vanha kunnon muovipussitekniikka käyttöön. Vaellustips! Kannattaa siis pukea kuivat sukat, joiden päälle muovipussit, joiden päälle toiset sukat ja sitten kengät. Näin alimmat sukat pysyvät kuivana ja jalat lämpiminä. 

Auringon paisteessa telttapaikan vieressä virtaava joki näytti parhaat puolensa sumun verhotessa kauniisti metsää.  

Alta voi bongata meidän teltan kuusten syleilystä.

Ja olihan Paratiisikuru upea! Kaikki oli kovin vehreää, polkua reunustivat koivut, varvikossa kasvoi hillaa ja kukat kukkivat puron vieressä. Kukat! Harvoinpa Lapissa kukkia näkee, varsinkaan tunturimaastossa. Kurusta löytyi kaksi isompaa lampea, joista toiseen laski vesiputous. Aivan ihana paikka ihanassa aurinkoisessa säässä. 

 

Sumu alkoi hälvetä, joten lähdettiin kiipeämään polkua pitkin Ukselmapäälle. Näkymät rinteellä olivat hienot, tunturit ovat kyllä Lapin parasta antia! Kuumeinen sydämeni alkoi hakata sellaiseen tahtiin, etten uskaltanut ihan ylös saakka kiivetä, stoppi tuli pari sataa metriä ennen huippua. Olivia lähti huiputusreissulle ja minä jäin tasaamaan sykkeitäni. Vaikka sisukas ja periksiantamaton olenkin, tässä kohtaa tuli tsemppipuhelu tarpeeseen. Soitin siis Jannelle, joka ihanasti kuunteli mun murheet flunssasta ja väsymyksestä. 

Telttapaikalle palatessa aurinko paistoi lämpimästi. Leviteltiinkin kaikki märät tavarat auringon lämmittämälle maalle, olisi voinut luulla että meillä oli pihakirppis pystyssä. Auringon voima oli uskomaton: lähes kaikki tuli kuivaksi! 

Illalle otettiin vielä toinenkin tunturi: lähdettiin kapuamaan telttapaikan vieressä sijaitsevalle Vaulopäälle. Vaulopään rinteeltä soitin tsemppipuhelun nro 2, tällä kertaa isille. Isi sai valettua muhun uskoa, että hyvä reissu tästä vielä tulee. Ohjeeksi isi antoi Buranaa, Panadolia, hyvää ruokaa ja hyvät yöunet, ei se reissu siihen lopu vaikka kävisikin näin, erämaassa eletään erämaan ehdoilla.

DAY 5: Myrskyssä tunturin huipulla!

Burana, Panadol ja 11h yöunet tekivät tehtävänsä, olo oli aamusta jo normaali. Yö oli ollut lämmin ja aurinkoinen, lintujen ääniä kuului teltan ulkopuolelta. Laitettiin leiri pakettiin ja lähdettiin suuntaamaan takaisin Sarviojalle. Aamun pilvetön taivas alkoi keräämään pilvimassaa ja aurinko meni pilveen. 

Sarviojalla keiteltiin lounaat, ja tehtiin omena-kaura-paistosta kuivatuista omenista, lisäksi täytettiin vesipullot tuntureita varten. Taivas muuttui hetki hetkeltä uhkaavammaksi ja tuuli yltyi. Yöpaikaksi oltiin valittu Kaarnepään pohjoisrinne, joten kiivettävää oli luvassa. 

 

Huipulle vievä polku oli todella jyrkkä, reisilihakset saivat kunnon treenin sitä kiivetessä. Tuulisessa säässä sääsket eivät häirinneet. Pitkän nousun jälkeen päästiin vihdoin huipulle. Tuuli oli kova ja sadepisaroita alkoi laskeutua takin hihoille. Teltta saatiin pystyyn juuri ennen kovemman sateen alkamista. 

Kova tuuli ravisteli telttaa koko illan ja yön. Myöhemmin kuulin isiltä, että myrskyvaroitus oli annettu ja tuulta saattoi olla jopa yli 20m/s. Vaikka laitettiin teltta pieneen notkelmaan, otti ympärillä pyörivä tuuli siihen kiinni. Teltan narut irtoilivat ja sade hakkasi kattoa minkä ehti, kova tuuli painoin vuorotellen teltan molempia puolia matalaksi. Islannissa kevään vaihdossa ollut Olivia kertoi, että edes siellä ei ollut ollut noin kovia tuulia. 

DAY 6: Telttapaikka kylpylästä!

Montaakaan hetkeä ei yöllä tullut nukuttua. Neljän aikoihin katsottiin toisiamme silmiin ja todettiin, että ei voi olla todellista. Päätettiin urheasti sinnitellä teltassa aamukahdeksaan, jonka jälkeen lähdettäisiin tarpomaan kohti Aittajärveä. 

Kahdeksalta purettiin teltta kaatosateessa ja myrskytuulessa ja laitettiin tossua toisen eteen. Yhtään turhaa taukoa ei matkalla otettu, taidettiin molemmat rikkoa henkilökohtaiset ennätykset vaellusvauhdissa. Kengät olivat niin märät etteivät märemmät voisi olla, saattoi siis huoletta kävellä suoraan lätäkön lävitse. 

Aittajärveltä löydettiin tällä kertaa virallinen ylityspaikka. Matkalla kohtaamamme muut retkeläiset olivat kehuneet, että ylityspaikalla vettä oli korkeintaan puoleen sääreen. No, rankkasateet olivat saaneet joen tulvimaan, joten vettä oli paikoittain reiteen saakka. Empimättä suunnattiin joen halki ja määrätietoisesti paineltiin auton keskuslämmityksen hellään huomaan. 

Vaihdettiin autossa kuivat vaatteet päälle ja jätettiin erämaa taakse. Otettiin suunnaksi Saariselkä, hetki googlailtiin missä pääsisi saunomaan ja kuivattelemaan vaatteita. Oltiin jo aiemmin valittu seuraavan yön telttapaikka, se olisi läheisen laavun ympäristössä. Märkien makuupussien ja vaatteiden myötä motivaatiota teltassa nukkumiseen oli kuitenkin niin paljon, että saatuamme Holiday Clubin kylpylästä hyvän tarjouksen vaihdettiin telttayö hotellimajoitukseen. 

Saariselälle päästyämme käytiin syömässä hyvää, toisten valmiiksi tekemää, ruokaa Anne's Garden Grill and Cafe:ssa. Ottamani poropasta maistui taivaalliselta, erityisesti kun edellisen viikon oli syönyt kuivaa pussiruokaa erämaassa. 

Hotellihuoneessa leviteltiin märät kamat pisin huonetta, laitettiin kengät kylppärin kuivauskaappiin ja rentouduttiin hotellihuoneen sängyillä. Voi kuinka ihanalta tuntui maata lämpimässä, pehmeässä sängyssä! 

Illasta mentiin vielä rentoutumaan kylpylän puolelle. Allasosasto oli aika mitäänsanomaton: lapsille siellä riitti puuhaa, mutta aikuisille ei juurikaan. Poreammeita oli kaksi: toisessa poreet eivät toimineet ja molemmissa vesi oli viileää. Todettiinkin että ehkä sauna on meille parempi paikka. Ihastuin aromisaunaan, siellä oli valloittava tuoksu ja lapsivapaalla vyöhykkeellä sai rentoutua hiljaisuudessa. Hiukset pesin muutamaan otteeseen, jotta sain hiuspohjan puhtaaksi koko viikon hiestä ja liasta.

Illalla ja yöllä ei oltu varmoja ollaanko hotellissa vai sittenkin ruotsinlaivalla, sen verran vilkkaat bileet oli molempien puolien seinänaapureilla. Bilekansa riehui ja huusi niin huoneessa kuin käytävälläkin, hakkasivat ovia ja ikkunoita. Hetki sitä melua harmiteltiin, mutta kun mielikuvaharjoitteli itsensä märkään telttaan ja märkään makuupussiin, ei tuntunut melussa nukkuminen yhtään niin pahalta. Ajoittain yöllä herättiin kanssayöpyjien riehumiseen, mutta oli kuitenkin kohtuullisen helppo nukahtaa uudelleen.

DAY 7:  Pyhä-Nattasen valloitus

Aamulla herättiin 10 tunnin yöunien jälkeen klo 7.00 ja hipsittiin aamupalalle puoli kahdeksan aikoihin.  Hotellin aamupala oli oikein hyvä: sieltä löytyi hyvin perinteinen kattaus, jossa oli huomioitu myös kasvisvaihtoehdot. Saatiin vatsat täyteen, aamupalan voimalla oli tarkoitus käydä huiputtamassa vielä Pyhä-Nattanen. 

Tavaroita pakatessa naureskeltiin karmalle: viereisestä huoneesta kuului lausahdus "Ei vit*u kun on huono olo!". Haha, edellisyön perusteella oli juotu muutakin kuin pillimehua eli huono olo ei liene yllätys meille kenellekään. 

Puolenpäivän aikoihin oltiin jo autossa nokka kohti Pyhä-Nattasta. Sää oli täydellinen: aurinko paistoi ja ilma oli lämmin. Pyhä-Nattanen sijaitsee luonnonpuistossa, eli siellä ei saa kulkea kuin merkittyjä reittejä pitkin. Kanssaretkeilijöitä oli runsaasti paikalla: tien varressa oli parisenkymmentä autoa ja turistibussi. Polulla näimme yhden ehkä 2-3-vuotiaan reippaan retkeilijän, joka kiipesi tunturille omin jaloin (isi tosin auttoi pahimmassa kivikossa). Voi mikä reipas tyttönen, aika hienoa että pienestä pitäen kasvaa reippaaksi ulkoilijaksi ja liikkujaksi. 

Polulla ei ollut yhtään sääskiä, kaiketi ne olivat kaikki pesiytyneet meidän vaellusreitin varrelle eikä niitä riittänyt enää Nattasille. Polku oli ajoittain jyrkkä ja huipulla hyvinkin kivikkoinen, matka huipulle oli suunnilleen 2km. Tunturin huipulla oli valtavia kivimuodostelmia, joita kutsuttiin tooreiksi. Nämä toorit ovat eroosiojäänteitä, jotka koostuvat laattamaisesti rakoilleesta Nattasten graniitista. Arviolta toorit ovat n. 850 000 - 1 miljoonaa vuotta vanhoja. Suurimmillaan toorit ovat 7-9m korkeita ja 40-50m leveitä. Tunturin huipulta löytyi lisäksi myös huussi ja päivätupa. 

Pyhä-Nattaselta aukesivat upeat maisemat joka suuntaan. Istuttiinkin parisenkymmentä minuuttia toorien kupeessa syömässä eväitä ja ihailemassa maisemia. Tunturin tuulessa mieli lepäsi, tämä viimeinen huiputus kruunasi reissun ja jäi hyvä mieli koko vaelluksesta.

 Kotimatka alkoi aurinkoisissa merkeissä. Lounas pysähdyttiin syömään CAFE Zippi & Suhauksessa, joka on toiminut Lapissa jo vuodesta 1986. Herttainen pohjoisen emäntä tarjoili meille omien sanojensa mukaan "äitien tekemää ruokaa, jolla kaikki murheet unohtuvat": lohilättyjä ja hillalättyjä. Mikä makuhermoja hyväilevä lounas ja jälkkäri!

Viimeiseksi yöksi pysähdyttiin mun sukulaisten luokse Rovaniemelle. Siellä meitä odotti lämmin vastaanotto ja hotellitasoiset puitteet: tunnelmallinen pihasauna oli lämpimänä ja mustikkapiirakka uunissa, peti pedattiin vierashuoneen vuodesohvalle. Saatiinpa vielä tuoreita paikallisia mansikoita ja mustikoitakin. Vatsat täynnä painettiin päät tyynyyn ja nukahdettiin tyytyväisinä hiljaisuuteen. 

DAY 8: Vihdoin kotona!

Aamu valkeni kauniina ja olo oli levännyt. Meille katettiin hotellitasoinen aamupala rovaniemeläisen omakotitalon valoisaan keittiöön: oli sämpylää ja patonkia, vuohenjuustoa, homejuustoja, tuoreita marjoja, graavilohta ja haudutettua teetä. Saatiin vatsat täyteen pöydän antimista ja mukaamme vielä herkulliset evässämpylät. Kotimatkalle lähdettiin tarkka markka yhdeksältä.

Viimeinen reissupäivämme oli lähinnä pelkästään ajoa. Oulussa pysähdyttiin syömään yliopistoravintolaan huokea 2,70e maksava opiskelijalounas. Koronan ja etäkoulun vuoksi siitä onkin hetki aikaa, kun olen viimeksi kouluruokaa syönyt!

Suunnilleen tunti ennen Tamperetta pysähdyttiin vielä Oravivuorella. Oravivuoren huipulla sijaitsee Unescon maailmanperintökohde, Struven ketjun piste. Edellinen Struven piste bongattiin Hetta-Pallaksen vaelluksella Outakka-tunturin huipulta. Struven ketjusta voi lukea lisää esimerkiksi täältä tai täältä.

Maisemat huipulta olivat hienot, näkyi niin järveä kuin metsääkin. Huipulta löytyi myös näkötorni, jonka avulla näki puiden latvojen yli. Ei tarvitse kauas Lappiin saakka lähteä maisemien perässä, hienoa nähtävää löytyy myös läheltä. 

Tampereella oltiin suunnilleen iltayhdeksältä. Kotiin päästyäni Janne halasi mua ja totesi "ethän sä haise ollenkaan savulta, ootteko sittenkin olleet koko viikon siellä kylpylässä". Kaksi iltaa saunoen taisi tehdä tehtävänsä, kun kerrankin kotiinpalatessa tuoksui raikkaalta. 

Mikä fiilis vaelluksesta? 

Kaikenkaikkiaan vaelluksesta jäi tosi hyvä mieli. Vaikka suunnitelmat muuttuivat moneen otteeseen, lopullinen reitti ei noudattanut juuri ollenkaan etukäteen suunniteltua ja sääskiä oli enemmän kuin laki sallii, nähtiin me kaikenlaista ja päästiin tuntureille. Erityisen iso kiitos Olivialle, joka jaksoi tsempata koko reissun ajan ja jonka kanssa yhdessä selvittiin kaikista haasteita💜

DAGEN EFTER

Nyt on yksi yö nukuttu kotona, tavaroita purettu (ainakin rinkasta lattialle, ei ihan vielä omille paikoilleen) ja pyykkejä pesty. Hieman podetaan vaellusdarraa, mutta se kuulunee asiaan. Mulla on kolmen kärjessä suosikkieläimissä tällä hetkellä possu, saimaannorppa ja mustekala. Rentouduttiin ja katsottiinkin siis Jannen kanssa mielenkiintoinen dokumenttielokuva mustekaloista, minä katoin hieman kiinnostuneemmin ja tarkkaavaisemmin, Janne katsoi osittain silmät kiinni ja kevyesti kuorsaten. Seuraava retki on jo toiveissa ja suunnitteilla, mutta toivutaan nyt kuitenkin vielä tästä edellisestäkin!

Heini