40. Työt loppui ja loma alkoi 24.7.2021

 

Nyt se loma sitten viimein alkoi! (Tai no virallisesti työsopimus loppuu 25.7., mutta eipä tässä enää työpäiviä näy...) 9 viikkoa näytti alkuun ikuisuudelta, mutta tässä vaiheessa tuntuu että aika hujahti nopeasti ohi. Perjantaina sain työtodistuksen käteeni kera positiivisen palautteen: osastonhoitaja kertoi saaneensa minusta hyvää palautetta sekä muilta työntekijöiltä että erään saattohoitopotilaan omaisilta. Näillä tunnelmilla on ihana aloittaa loma!

Olin siis tosiaan kesän sairaanhoitajana Kangasalan kaupunginsairaalan (ehkä tutummin terveyskeskuksen) saattohoitovuodeosastolla. Kaikenkaikkiaan mulla oli tosi kiva kesä: opin uutta, pääsin näkemään kaikenlaista mielenkiintoista, tutuistuin ikäisiini toisiin kesätyöntekijöihin ja sain uusia kavereita. 

Top 3 parasta asiaa kesätöissä 2021:

1. Huomasin kuinka paljon osaan ja tiedän asioita, ei ole mennyt koulutus hukkaan!

2. Pääsin näyttämään ja käyttämään osaamistani!

3. Opin niiiiiin paljon uutta!  (Hoitotyöstä erityisesti, mutta opin myös että kestokatetripussia voi käyttää tyynynä... Tämän opin eräältä suloiselta Alzheimer-mummolta, joka kehui kuinka on löytänyt "mukautuvan ja kehonlämpöisen tyynyn". Eipä olisi itselle tullut mieleen laittaa pissapussia pään alle, vaikka onhan maailma täynnä ties minkälaisia vesisänkyjä ja -tyynyjä. )

+ Pääsin mukaan kivaan ja lämminhenkiseen työporukkaan, jossa oli aivan ihanaa tehdä töitä!

Perjantaina juhlistettiin loman alkua Jannen kanssa sushin ja karkkien merkeissä. Lauantaina lähdettiinkin sitten toisenlaisiin juhlintoihin, nimittäin juhlistamaan Jannen mummon pyöreitä vuosia. 80-vuotisjuhlat järjestettiin Hattulassa Ahorannan leirikeskuksessa, jonne oli Tampereelta reilun tunnin ajomatka. 

Matkalla minä halusin pysähtyä Pälkäneellä strutsitilalla. 4e sisäänpääsymaksulla päästiin katselemaan kaikenkarvaisia (erityisesti höyhenisiä) elukoita. Erityisesti sydäntä lämmitti heinäkuun alussa kuoriutuneet strutsinpoikaset, jotka vilistivät omassa sopessaan lämpölamppujen alla. Vauvastrutseja tiukasti vartioivat isommat linnut, jotka olivat komeita sekä kokonsa että erikoisen ruumiinrakenteensa vuoksi. Höyhenettömistä eläimistä sydämen veivät suloiset kuusipeurat. 

Strutseja katseltuamme hyppäsimme takaisin autoon ja jatkoimme matkaa Hattulaan. Juhlapaikalla alkumaljojen jälkeen suunnattiin ruokapöytään, jossa odotti savustettua kalaa, uutta perunaa ja salaattia. Jälkiruoaksi oli kakkua monessakin muodossa: oli niin suklaata kuin valkosuklaatakin, unohtamatta piirakoita ja pullia. Ai että oli hyvää!

Syöminkien lisäksi pelailtiin pihapelejä ja vietettiin rennosti aikaa mökkitunnelmissa. Mulla meni valtaosa ajasta lempityttöni, Jannen nyt jo 3-vuotiaan kummitytön, kanssa leikkiessä. Ihanan prinsessan kanssa leikittiin rannassa kiviä heitellen: molemmat saivat vuorotellen heittää pienen kiven rantavedestä syvemmälle veteen. Ei kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta vajaan tunnin verran 3-vuotias jaksoi tällaista leikkiä leikkiä. 

Suloinen kesätyttö mekossaan ja olkihatussaan oli valokuvauksellisesti aika inspiroiva kohde. Kameraa ei tälle reissulle sattunut mukaan, mutta otinpa muutaman otoksen puhelimen kameralla. Itse tykkään enemmän tilannekuvista kuin poseerauskuvista, joten pyrin napsimaan kuvia lennosta. Toki lapsia on myös vaikea saada väkisin hymyilemään tai poseeraamaan. Lisäksi aidosta tunnelmasta jää kuvaankin ihana fiilis!

Tämä tyttönen on kaikin puolin ihana hymytyttö, jonka iloa on ihana ikuistaa kuviin ja videoihin. Kuitenkaan en toisen lapsesta voi tunnistettavia kuvia julkaista, joten täytyy tyytyä näihin takaapäin otettuihin kuviin, joissa on omanlaistaan taikaa ja kehon viestimää iloa.

Aurinkoisen päivän kunniaksi käytiin myös saunomassa ja uimassa. Jannen eno oli tuonut paikalle myös SUP-laudan, jota pääsi kokeilemaan. Suppailu on kaikenkaikkiaan aika hauskaa, toki tasapainoa se vaatii aika paljon. Uimisen päälle syötiin vielä grillattuja makkaroita ja paisteltiin lättyjä. Janne grillasi kysymättä mulle heti kättelyssä kaksi makkaraa, hän ei kuulemma istu yli tuntia autossa nälkäisen Heinin kanssa. Mistä lie johtuu...

Kotimatkalle lähdettiin iltakahdeksan jälkeen, aika pitkä päivä oli siinä vaiheessa takana. Kotimatkalla ajettiin Heinuntietä pitkin, ei ihan Heinintie mutta aika lähellä! Ja kyllähän tuota Heinuntietä voi omaksi tieksi kutsua: lapsena yksi mun lempinimi oli Heinu. Lempinimivalikoimasta löytyi lisäksi Heinukka ja pikkuveljeni keksimä Heikki-tyttö. Näistä eniten elämään jäi Heikki, joksi minua edelleen kotikotona kutsutaan. 

Tasan viikon päästä ollaan jo tuntureilla!

Heini