37. HEINIsuo 30.6.2021

Mitä mä tein juhannuksena? Hoidin, annoin lääkkeitä, pidin kädestä ja soitin puhelun joka alkoi sanoilla "äitinne vointi on romahtanut, aika alkaa olla vähissä...". Vaikka välillä sydämestä ottaa ja itku ei ole kaukana, en ole missään tykännyt olla töissä niin paljon kuin saattohoidossa❤️

Juhannuksesta selvittiin ja nyt ollaan jo kirkkaasti uuden viikon puolella. Mulla on tällä viikolla yksi ainokainen vapaapäivä, kuusi muuta päivää huhkin töissä. Ja se vapaapäivä oli TÄNÄÄN! 

Miten ja missä halusin tämän vapaapäivän viettää?

No nimikkosuollani sääskien ja paarmojen syöttinä!

Aamu valkeni pilvisenä, sain aamulenkillä niskaani useamman sadepisaran. Lähdettiin kuitenkin pilviä uhmaten Jannen kanssa ajamaan kohti Hämeenlinnaa, jossa Heinisuo sijaitsi. Olen koko elämäni enemmän tai vähemmän bongaillut mukaani nimettyjä paikkoja, nyt on jo koettuna sekä Heinimaa että Heinisuo. Heinijärviä löytyy useampikin Suomesta, mutta vielä en ole sellaista pyhää vettä päässyt näkemään.  

 

Reilun tunnin automatkan aikana pilvet peittivät taivasta ja sää oli hieman epävarma. Kuitenkin kuivalle hiekkatielle päästyämme hiekka pöllysi auringon alla kuin hiekkamyrsky Saharassa. Ja koska autossamme ei toimi ilmastointi, hiki virtasi kuin Niagara. Heinisuolle löysi aika näppärästi laittamalla Google Mapsiin osoitteeksi Pillisuontie Hämeenlinna. Parkkipaikka oli aika kämäinen tienlevennys hiekkatien laidassa, mutta kyllä siihen muutaman auton olisi saanut mahtumaan. 

Heinisuolla kiersi suunnilleen 3km pituinen valmis viitoitettu lenkki, joka meni ensin metsässä, sitten suon poikki ja palasi takaisin parkkipaikalle suon reunaa mukaillen. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta puidenvarjostamalla polulla oli miellyttävä lämpötila tarpoa. Metsä oli aika satumaisen oloinen paikka, kaikki sädehti vihreän eri sävyissä ja linnut lauloivat. Aluskasvustossa rapisi, liekö olleet käärmeitä vai sammakoita, ja ötököitä oli ilmassa enemmän kuin tarpeeksi. Aurinko valaisi puidenympäröimää polkua sen verran kuin metsän puut sallivat. Tunnelma oli enemmän kuin rauhallinen, retken aikana emme nähneet ollenkaan muita ihmisiä. 

Suojaisassa ja kosteassa metsässä oli toki paarmoja ja hyttysiä runsaasti. Jälleen kerran Janne oli ötököiden kanssa se rohkeampi: minä huidoin ja vinguin jokaista ympärillä suristavaa otusta, Janne otti asian hieman kevyemmin. Osa paarmoista oli varmasti isompia kuin minä itse, ihan valtavia otuksia. 

Metsässä oli valtava määrä kaatuneita puita. Polku oli kuitenkin raivattu lähes puhtaaksi, eli esteradalla ei tarvinnut seikkailla. Liekö maaperä niin märkää että puut mätänevät ja kaatuvat, vai osuuko myrskyinen tuuli useinkin metsään. Tiedä sitä, mutta maassa makaavien puunrunkojen määrä oli häkellyttävä. 

 

Suon pitkospuilla sai hetken hengähdystauon paarmoista, ainoastaan sudenkorentoja lenteli ilmassa pitkin ja poikin. Sudenkorennot ovat kyllä kauniita väreinensä ja hauskoja helikopterimaisen ruumiinrakenteensa kanssa, mutta ovat ne aika pelottaviakin. Tarinat kertovat niiden suurista vahvoista leuoista, en ehkä halua kokea miltä sudenkorennon puraisu tuntuu. 

Suo oli kaikenkaikkiaan hyvin kaunis! Kauniissa säässä tuuli puhalsi yli suon ja katse kantoi vaikka kuinka kauas. Näkymä oli satumainen ja hetkeksi saattoi jo unohtaa olevansa etelässä, maisema muistutti Lapin soista luontoa. Suolle tyypillistä kasvillisuutta oli havaittavissa ja pitkospuut kopisivat jalkojen alla. Suonylitys oli ehdottomasti paras pätkä koko retkeä. 

Suon jälkeen tuli toinen metsäpolkupätkä, joka mukaili suon reunaa. Sillä puolella ilma oli kosteaa ja kuumaa, vaikea sanoa virtasiko iholla hiki, kosteus vai hyvä sekoitus molempia. Eväspaikka löytyi suuren kiven päältä. Janne käytti istuinalustaansa istumiseen, minä käytin sitä paarmojen hätyyttämiseen, prioriteettinsä kummallakin. Yhden paarman sain ehkä hengiltä istuinalustalla, sen jälkeen saatiinkin rauhassa evästellä ilman kutsumattomia vieraita. 

Kun metsästä selvittiin pois, suljettiin auton ovet niin nopeasti kuin mahdollista. Ei todellakaan haluttu että paarmat tai hyttyset hyökkäävät kyytiin mukaan. Mahdettiinkohan edes kymmentä minuuttia ajaa, kun tuulilasiin alkoi ilmestyä sadepisaroita. Loistava ajoitus siis lopettaa retki!  

Paluumatkalla haettiin vielä tämän kesän mansikoita, ansioituneesti söin koko rasiallisen yhdeltä istumalta. Huomenna palataankin taas sorvin ääreen ja seuraava vapaapäivä koittaa vasta ensi viikolla...

Heini