35. Sateinen Viikinsaari 12.6.2021

Jokin viikko sitten pyöräilin kaatosateessa Kalevasta Härmälään Jannelle. Lähtiessä ei vielä satanut, mutta taivas oli sen verran harmaa, että päädyin laittamaan varmuuden vuoksi ulkohousut ja vedenpitävän takin päälle. Suunnilleen 6km pyörämatkan päätteeksi selvisi, että vedenpitävät ulkovaatteeni eivät pitäneetkään enää vettä, olin märkä päästä varpaisiin. Päätin kuitenkin antaa ulkovaatteille vielä toisen mahdollisuuden...

Lähdimme neljän jälkeen pienessä vesisateessa Turusta Tampereelle matkanneen siskoni kanssa kohti Viikinsaarta. Viikinsaari on Tampereella sijaitseva saari, jossa on kesällä vaikka ja mitä toimintaa ja tehtävää. Kesäteatterin, ravintolan ja uimarannan lisäksi sieltä löytyy luontopolkuja ja grillikatos sekä lapsille leikkipuisto. Retkellä kevyessä sateessa selvisi totuus ulkovaatteista; eipä tarvita edes kaatosadetta että vesi pääsee päällimmäisestä kerroksesta läpi. 

Taitaa siis olla, että täytyy lähteä sadevaatteiden ostoon ennen heinä-elokuun vaellusta Lappiin. Hieman pistää harmittamaan että vain vuosi sitten ostetut ulkovaatteet eivät tämän kauempaa palvelleet. Näin lyhyt elinikä vaatteilla kertoo ehkä jotain niiden laadustakin, mutta myös siitä, millaiselle kulutukselle ulkovaatteet mun käytössä joutuvat. Vaikka kuinka kauniisti ja arvostuksella retkikamojani kohtelen, pesen asianmukaisesti (ja mahdollisimman harvoin) sekä säilytän niitä nätisti, ovat ne kuitenkin käyttötavaroita ja käyttötavarat kuluvat. Takki on mulla ollut käytössä kolmena vuodenaikana neljästä ja housut kovimpia pakkasia lukuunottamatta ympäri vuoden. Onhan näillä jo laskettu pyllymäkeä useampaan otteeseen sekä rymytty Lapin erämaassa kerran jos toisenkin, eli käytetty on koko rahan edestä. 

Uudet vaelluskengät onneksi palvelivat paremmin kuin hyvin ja pitivät sukat kuivana märässä metsässä! Hyvältä tuntuvat jalassa ja tuki nilkalle on älyttömän hyvä. 

Lähdimme siis suuntaamaan Viikinsaareen neljän aikoihin Laukontorilta. Venekyyti saareen lähtee Laukontorilta tasatunnein ja pois saaresta puolelta. Venekyyti oli menomatkalla privaatti-kuljetus, aluksessa ei ollut meidän lisäksemme muita kuin miehistö. Veneen ikkunasta saattoi tiirailla lainehtivaa Pyhäjärveä sekä rannoilla pilkottavia tuttuja nähtävyyksiä; Arboretumia ja Pyynikin rantaviivaa. Lokit lentelivät sadepisaroiden seassa ja ilma oli sateisen raikas. 

Viikinsaari on noin 15 hehtaarin kokoinen saari Pyhäjärvellä, siitä noin 10 hehtaarin alue on luonnonsuojelualuetta. Saaren luonto muodostuu useista eri kasvilajeista sekä siellä pesii noin 30 eri lintulajia. Luontopolun varrella kuulimmekin lehtopöllön huhuilua, voi kunpa olisimme päässeet näkemäänkin tuon ihanan luontokappaleen. 

Saarella lähdimme kiertämään luontopolkua. Luontopolun varrella oli 14 rastia, jotka kertoivat saaren luonnosta. Jokaisella rastilla oli myös lapsille pieni tehtävä. Luontopolun kanssa samaa matkaa kulki myös meditaatiopolku, eli 7 rastin pituinen rata, jolla saattoi hiljentyä luonnon äärellä. Meditaatiopolku oli hauska idea, ja sen tehtävien avulla pääsi tutkailemaan luontoa eri aisteilla. Metsästä saa enemmän irti, jos pitää aistit avoinna! Metsäneläimetkin käyttävät aistejaan selviytyäkseen hengissä, esimerkiksi jänikset käyttävät kuuloaistiiaan huomatakseen pedot ajoissa. 

Polku meni selkeää reittiä pitkin läpi metsän. Pysähdyimme lukemaan sekä meditaatio- että luontopolun rasteja. Metsässä ei lisäksemme muita ihmisiä näkynyt, joten tunnelma oli rauhallinen ja seesteinen, ainoastaan parvissa hyökkäävät sääsket häiritsivä luontokokemuksesta nauttimista. 

Luontopolun rastit johdattivat tutkiskelemaan polun kasvillisuutta. Ne ohjasivat katsomaan jalkoihinsa ja tutkailemaan tarkemmin ruohonjuuritason elämää. Tutuksi tulivat niin ketunleivät kuin saniaisetkin. Reitin varrella opimme uutta erilaisista kasveista: esimerkiksi sen, että naisille on pyhitetty yksi saniaislaji! Tosin latinaksi, suomalainen nimi imartelee enemmän siimahäntiä kuin naisia. Athyrium filix-femina, suomennettuna naisen saniainen. Latinaksi siis naisille on oma saniainen, suomalainen nimi tälle saniaiselle on kuitenkin hiirenporras. Hiirenporras on kuitenkin hauska ja kuvaava nimi kasville, joka muodostaa ikäänkuin hauraat portaat maasta kohti taivasta. 

Sadepisarat tippuivat taivaalta lehdille kuin kyyneleet, sääsket leijuivat ilmassa kuin mitkäkin vihoviimeiset keijukaiset. Yhtenä luontopolun rastina oli pohtia, mitä kaikkia taruolentoja metsässä asuu. Metsä on hyvä paikka niin hiisille, menninkäisille kuin keijuillekin asua, vain mielikuvitus on rajana! Näitä me välillä sudenpentujen kanssa pohditaan, lapset osaa ihanasti ajatella metsää satumaisena paikkana jossa lähes kaikki on mahdollista. Menninkäiset voivat ratsastaa hiirillä, kejut voivat käyttää kielonkukkia hattuina ja peikot tekevät pesänsä pimeään kolkkaan. Olen myös huomannut, että lasten mielessä metsäeläimet jakautuvat hyviksii ja pahiksiin: karhu on kokonsakin puolesta pelottava hahmo, samoin kuin susi. Suloista pupua ei kukaan pelkää ja viekas kettu voi itse valita puolensa. 

Luontopolulta poikkesimme vielä ihailemaan uimarantaa ennen kuin palasimme takaisin lähtöpisteeseen. Joimme vielä ravintolassa tee ja nousimme takaisin laivaan. Täytyy joskus auringonpaisteella vierailla uudelleen tuolla kesäparatiisissa, mutta onnistunut reissu tämäkin.

 

Heini