32. Kuasman kiäppi 13.5.2021

Jälleen yksi tukalan kuuma päivä! Aurinko paahtaa +24 asteen voimalla ja vilvoittavaa tuulenvirettä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Aurinkorasvaa sai sipaista jokaiseen kohtaan, johon auringonvalo paistoi ja vettä sai litkiä henkensä edestä. Tällaista kesäsäätä lähdettiin Jannen ja anopin kanssa uhmaamaan Kuisman kiäpille Sastamalan suuntaan. 

Suunnilleen tunti meni ajomatkoihin Tampereelta reitin varrella olevalle parkkipaikalle. Kartassa pinkillä ympyröitynä lähtöpaikka sekä laavu, jossa evästelimme. Ensimmäisenä lähdettiin poikkeamaan lintutornilla, joka näkyy kartassa parkkipaikan alapuolella. 

Lintutorni sijaitsi todella kivalla paikalla. Polku ylitti suoalueen pitkospuilla, tuulenvire ei suopätkälle osunut juuri ollenkaan. Lintutorni oli rakennettu jonkinlaiseen niemenkärkeen, josta oli hyvät näkymät järvelle. Lintutornin juurella oli hyvin huollettu laavu sekä huussi, josta löytyi jopa vessapaperia. Kaikenkaikkiaan ihana paikka! Lintutornin huipulla tuuli, mikä toi kivaa virkistystä auringonpaahteeseen. Hetki katseltiin maisemia, oltiin tunnistavinamme lintuja sekä ihailtiin auringonvalossa välkehtivää vaaleansinistä järveä.  

Lintutornilta palattiin takaisin autolle, josta lähdettiin varsinaiselle reitille. Reitti laavulle saakka kulki pitkälti autoteitä pitkin, välissä oli yksi metsäpolkuosuus. Autotietä kulkeminen oli hieman tylsää, eikä sen varrella ollut juurikaan mitään nähtävää. Toki metsiköstä pilkisti aika-ajoin "maalaisromantiikkaa", eli vanhoja ränsistyneitä mökkejä ja latoja. Maisemista mainittakoon vielä runsaat juurilannoitetut pellot, metsän kukinnat ja pienet kosteat ojat, jotka olivat täynnä hyttysentoukkia. 

Pellot oli tosiaan juuri lannoitettu, joten ilma oli sen johdosta aromirikasta. Pienenä, ja toki edelleenkin, rakastin possuja yli kaiken. Äiti tapasikin autossa lannoitettujen peltojen ohi ajaessa sanoa: "Haistele Heini nyt kunnolla, tämä on sitä POSSUNTUOKSUA!" Koko ikäni haaveilin omasta elävästä possusta, eikä sitä haavetta kaatanut edes lannan haju pelloilla. 

Reitiltä poikkesimme sekä meno- että paluumatkalla järvellä sijaitsevalle "uimarannalle". Uimaranta oli aika pettymys: vesi oli hyvin sameaa ja rehevöitynyttä, ranta oli kasvillisuutta pullollaan, hiekkaa ranta ei ollut nähnytkään ja laiturikin oli vielä kuivalla maalla. Pukukopit ja vessat olivat hienot ja huolletut. Otettiin rannalla pieni juomatauko ja kokeiltiin veden lämpötilaa. Vesi oli aika ruskeaa ja sameaa, joten aurinko lämmittää sen nopeammin kuin kirkkaan veden. Vesi olikin siis yllättävän lämmintä jo tässä vaiheessa kesää!

Uimarannan jälkeen reitillä tuli vastaan edellämainittu metsäpolku ja lisää autotietä. Juuri ennen laavua polku meni pellon reunaa mukaillen. Pellolla lyllersi rupikonna, muutaman hypyn se otti mutta muuten kulki askel kerrallaan kuivassa heinikossa. 

Laavu sijaitsi kivalla paikalla rannan tuntumassa keskellä metsää. Penkit oli suunnattu rantaa kohti, jolloin saattoi katsella kaislojen heilumista ja vedenpinnan kimaltamista, vastarannalla näkyi lintutorni. Laavun ympärillä oli runsaasti pieniä kuusia sekä isompia mäntyjä. Laavulla oli mukavasti istumapaikkoja ja siististi tehty nuotiopaikka betonirenkaaseen. Eväinä meillä oli tälläkertaa makkaraa, suklaabanaaneja (klassikko!), pähkinöitä, kuvattuja hedelmiä sekä tietysti useampi pullo juotavaa. Hetki istuskeltiin rauhassa nuotion äärellä, kunnes lähdettiin vaatteet savunhajuisina paluumatkalle. Helteessä ei koko kierroksen kiertäminen inspiroinut, joten päädyttiin kulkemaan laavulle ja takaisin samaa reittiä. 

Paluumatkalla pulahdettiin uimassa uimarannalla. Veteen meneminen ja sieltä pois tuleminen olivat ilman laituria hieman haastavia tehtäviä. Vedenpinnan alla oli ensin muutama iso liukas kivi, joita pitkin saattoi edetä syvemmälle. Ei kuitenkaan tarvinnut puoltatoista metriä enempää kulkea, ennenkuin ranta muuttui äkkisyväksi. Käsikopelolla sai tummassa vedessä edetä: etukäteen oli hyvä kädellä kokeilla missä on kivi ja missä ei, jotta ei telonut jalkojaan. Ravun lailla sai varovasti liikkua, mutta loppujen lopuksi pääsi kuin pääsikin näppärästi ottamaan muutaman uintivedon lämpöisessä mutta virkistävässä vedessä.

Paluumatkalla nähtiin toinenkin luonnonihme, nimittäin kyykäärme! Se loikoili tien reunassa täysin liikkumattomana, pää hieman koholla maasta. Sen valkoiset sahalaidat loistivat auringossa ja pituutta sillä oli useampi kymmenen senttiä. 

Maastosta pois selvittyämme oli edessä jälleen tunnin automatka takaisin kotiin. Matkalla poikettiin toki jäätelöille ABC-asemalle, kyllähän sitä jäätelö kesäpäivään kuuluu! Ja tottakai kotona otettiin myös ansaitusti päiväunet.

Ps. Uudet vaelluskengät toimivat paremmin kuin hyvin! Yhtään rakkoa ei tullut ja ne tuntuivat hyviltä ja tukevilta alusta loppuun saakka. Lappia odotellessa!

Heini